Fysioterapeutti ja hieroja Tampereella | Fysiora

Martti Rajala
Moi, olen Martti. Valmistuin koulutetuksi hierojaksi vuonna 2008, jolloin myös perustin oman yritykseni, silloisen Valkean Lootuksen eli nykyisen Fysioran. Alalle minut ohjasi alkujaan oma kiputaustani ja siitä syntynyt halu auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia.
Vuosien varrella koulutuksia on tullut suoritettua useampiakin, tärkeimpinä fysioterapeutin ja liikunnanohjaajan tutkinnot. Olen erikoistunut urheilufysioterapiaan, syöpäfysioterapiaan sekä McKenzie-menetelmään.
Auttaminen on yhä palkitsevinta ammatissani. Arvojani ovat myös luotettavuus ja turvallisuus – se, että voit joka käynnilläsi luottaa siihen, että hoito toteutetaan ammattimaisesti alusta loppuun.
Fysioran toimipisteen lisäksi työskentelen liikunnanohjaajana Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä, jossa ohjaan syöpäpotilaille liikuntaa. Lisäksi olen toiminut useissa urheiluseuroissa Pirkanmaalla.
Koulutustaustani
- Liikunnanohjaaja (2022)
- Fysioterapeutti (2019)
- Koulutettu hieroja (2008)
Lisäkoulutukset
- Syöpäfysioterapian asiantuntija -koulutus (Karelia-ammattikorkeakoulu)
- Psyykkinen valmennus osat 1 ja 2 (Suomen Valmentajat, 2021)
- Urheilijan kuormitusfysiologia ja paranemisprosessit (SUFT, 2020)
- Deepening your Oncology Massage Practice (2020)
- Urheilijan lanneranka-lantio-lonkka (SUFT, 2019)
- Urheilufysioterapian peruskurssi (SUFT, 2019)
- Massage for People Living with Cancer (2018)
- McKenzie-menetelmä (MDT, 2015)
- Hierojan erikoisammattitutkinto (2013)
Avointen korkeakoulujen koulutuksia
- Science of Exercise (University of Colorado Boulder, 2020)
- Understanding Prostate Cancer (Johns Hopkins University, 2019)
- Concussion: Prevention, detection and management (University of Calgary & Université Laval, 2019)
- Introduction to the Biology of Cancer (Johns Hopkins University, 2019)
- Hyvinvointialan yrittäjyys, johtaminen ja palvelujen tuottaminen (Metropolia ammattikorkeakoulu, 2018)
- Understanding Cancer Metastasis (Johns Hopkins University, 2017)
- BODY 101x: The Body Matters (McGill University, 2016)
- Going Out on a Limb: Anatomy of the Upper Limb (University of Pennsylvania, 2015)
- Heart Health: A Beginner's Guide to Cardiovascular Disease (University of Reading, 2015)
- Understanding Common Diseases (University of Wollongong, 2015)
- AnatomyX: Musculoskeletal Cases (Harvard University, 2014)
Duodecim Oppiportin koulutuksia
- Tyypin 2 diabeteksen syyt, ehkäisy ja komplikaatiot (2020)
- Turvallinen lääkehoito (2020)
- Vuorovaikutus vakavasti sairaan kanssa (2020)
- Alaselkäpotilaan anamneesi (2020)
- Alaselkäpotilaan kliininen tutkiminen (2020)
- Neurologisen potilaan päivystysarvio (2020)
- Kivun hoito (2020)
- Motivoiva keskustelu (2020)
- Ensihoidon potilasturvallisuus (2020)
- Liikkumista lääkkeeksi (2020)
Athletic trainer koulutuksia
- Optimizing Lateral Ankle Sprain Rehabilitation (ATSU, 2020)
- Lower Limb Preventive Training Program Best Practice and Implementation (ATSU, 2020)
- Pain: How it Affects Stability and Movement (ATSU, 2020)
- Concepts of Diagnostic Accuracy in Athletic Training (ATSU, 2020)
- Guidelines for Best Practices in Concussion Management (ATSU, 2020)
- Clinical Outcomes Assessment in Athletic Training (ATSU, 2020)
- Incorporating EBP into Athletic Training (ATSU, 2020)
- Evidence-Based Practice in Athletic Training (ATSU, 2020)
Asiantuntijaluennot
Pirkanmaan Syöpäyhdistys (2025)
Asiantuntijaluento fysioterapiasta ja kuntoutuksesta. Luentotallenne:
Syöpää sairastavan fysioterapia ja hieronta – Pirkanmaan Syöpäyhdistys
Kielitaito
- Suomi, englanti
Yhteystiedot
- Puhelin: 040 576 0067
- Sähköposti: info@fysiora.fi
Varaa aika Martille
Tarjoan fysioterapiaa ja hierontaa Hervannassa, Tampereella. Ajanvaraus onnistuu helposti verkossa.
Fysiora
Tieteenkatu 14 A 3
33720 Tampere